lauantai 28. helmikuuta 2015

Ravintopuoli kuntoon ravintoneuvojan avulla!

Sain vihdoin otettua itseäni niskasta kiinni ja lähdettyä ravintoneuvojan pakeille. Lukuisista suosituksista johtuen päädyin Laurolan Annukkaan jonka toimipiste sijaitsee Krunikassa keskellä kaupunkia (tänne siis helppo suhauttaa mm.julkisilla). Tämä ohjelma on yksilöllisesti juuri minun taustaani ajatellen mietittu ja tarpeisiini rakennettu. Se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi kaikilla. Toivottavasti saat kuitenkin uusia vinkkejä ja motivaatiota omaan elämääsi. Ravintoneuvojan puoleen kannattaa kääntyä, jos kärsit esimerkiksi sairaudesta tai vatsaongelmista. Näin voidaan rakentaa sinullekin yksilöllinen ravinto-ohjelma.

Annukan toiminnasta löydät lisätietoa mm. täältä: Monday My Day

Kuva täältä.

Ennen tapaamistamme Annukka pyysi minua täyttämään ruokapäiväkirjaa kolmelta päivältä sekä täyttämään aineenvaihdunnan oirepiste kartoitus kaavakkeen (tässä siis raksi ruutuun kohdissa oireen kohdalle jota olet jossain määrin kokenut, esim. päänsärky, vatsakivut yms). Yllätyksekseni huomasin että sainkin aimo kasan oireita ruksailtua, osa näistä kuitenkin jo jäänyt taakse liikunnan aloittamisen ja gluteenittoman ruokavalion myötä.
Esitietojen avulla Annukka sai minusta jo jonkinlaista osviittaa ja tapaamisen aikana hän kartoitti asioita lisää aina syntymästä lähtien. Olin yllättynyt näin ensikertalaisena kuinka kokonaisvaltainen hyvinvoinnin ammattilainen voikaan ihminen olla!
Minun suurin ongelmani on syömättömyys (syön vasta illalla ja päivä muuten menee useamman aamukahvin voimin) sekä tietenkin kymmenisen vuotta kestäneet IBS-oireet. 

Käytiin läpi luontaistuotteita, joita minun tulee alkaa käyttämään säännöllisesti joilla rakennetaan suoliston bakteerikanta takaisin kuntoon, tämä voi viedä pitkäänkin, olenhan sentään kokonaisen vuosikymmenen sitä rappioittanut huonoilla elämäntavoilla. Ymmärrän sen ja olen valmis antamaan paranemiselle aikaa ja tekemään lähes mitä vain saadakseni kroppani kokonaisvaltaisesti kondikseen.

Kuva täältä.

Minun suoliston tervehdyttämisohjelmaan, valikoitui lopulta seuraavat tuotteet:

- Saccharomyces Boulardii, joka suojaa ja korjaa suolen limakalvoa ja auttaa maitohappobakteeria imeytymään ja kiinnittymään suolistoon (tämä ei sovi hiiva-allergiselle)

- Maitohappobakteerit (tietenkin)

- Kuitulisä (esim, psylliym jauhe, jota jo kaapistanu löytyykin), puhdistaa suolistoa ja sopii hyvin minunkinkaltaiselleni herkkä vatsaisille ihmiselle

-Ruoansulatusentsyymit (näitä sekä kapselina että purskuteltavana valmisteena)

Myös vitamiinien ja hivenaineiden riittävään saantiin kannattaa kuulemma nauttia mielummin suussa purskutettavaa valmistetta, jonka ideana on se että vitskut imeytyy suoraan suusta limakalvojen kautta verenkiertoon. Tämä siis siksi, että koska vatsa ja suolisto on sen verran huonossa kunnossa, ettei se pysty imeyttämään/vastaanottamaan esim tabletti muodossa olevia lisäravinteita.

Mun ruokailu tottumukset on tosiaan sen verran retuperällä (vaikka se mitä syön, onkin pääosin terveellistä ja noudatan suurilta osin myös FODMAP-ruokavaliota), että Annukka oli sitä mieltä että mennään ihan rauhassa askel kerrallaan ja opettelen uusia asioita vähän kerrallaan. Liika on liikaa, sehän me kaikki tiedetäänkin. Eli mun tavoite seuraavaa tapaamista ennen on oppia syömään aamupala :D niin hassulta kuin se kuulostaakin. Se on se ongelman ydin, eihän aineenvaihdunta lähde käyntiin jos ei aamiaista syö. Sainkin herkulliselta kuulostavan smoothie ohjeen jota voin siis myös syöttää Kasperille! Se koostuu kotimaisista marjoista, chian siemenistä/avokadosta, spirulinasta, banaanista, ruukkuvihreästä, vedestä ja lurauksesta kylmäpuristettua luomu oliiviöljyä. 

No coffee!!
(Kuva täältä.)

Muuta mitä täytyy oitis tehdä: lopettaa kahvin juonti (a-p-u-a) sekä myös ruisleivän syöminen. Olen siis ottanut ruisleivän parin kuukauden täysin gluteenittoman ruokavalion jälkeen takaisin, koska ei aiheuttanut minulle oireita. Tässä kohtaa sekin kuitenkin karsitaan pois ja kahvin tilalla saan siis nauttia yrttiteetä. Onneksi kaapistani löytyy jo valmiiksi Pukka teetä kolmea eri laatua. 

Tämä C9, josta siis nyt neljäs päivä käynnissä on mielestäni hyvä puhdistuskuuri ennen tätä kaikkea. Aloitan siis sovitusti Annukan ohjeilla vasta kun C9 on loppunut, eli ensi viikon perjantaina. Sitä ennen käyn hankkimassa kaikki tarpeet Ruohonjuuresta (joka onneksi tuossa melkein naapurissa!) ja valmistaudun henkisesti siihen, etten edelleenkään saa juoda kahvia :D

Ps. Jos ei läheltäsi löydy Ruohonjuuri kauppaa tai vastaavaa, voit aina tilata heidän tuotteitaan netistä: http://kauppa.ruohonjuuri.fi/

perjantai 27. helmikuuta 2015

C9 diary part I

Day 1


Aamulla herätessä en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin KAHVIA. Kahvia, kahvia, kahvia... Mutta siitä se sitten parin tunnin päästä hellitti ja korvasin kahvit vedellä. Yleensä en aamulla ole millään muotoa nälkäinen, mutta tänään, kun tiesi ettei saa syödä niin voi luoja, nälkä ollu koko päivän. Psyykkinen juttu, tiedän, mut ei oo ollu ihan helppoo. Oon menny täysin ohjeiden mukaan, eli aamupalaks Aloe Vera mehua ja rasvanpolttokapseli, välipalaks kuitujuoma, lounaaksi Aloe Vera mehu ja nyt illalla vedin tuon ihanan herkku Vanilla Shaken. Laitoin veden ja jauheen seuraksi blenderiin vielä 1dl pakastemustikoita (kyllä, on sallittujen listalla) ja oli muuten hyvää! Tilasin heti Anulta Vanilla Shakea lisää, että on valmiina sitten kun C9 loppuu :) Täytyy jatkossa myös hankkia vitamiinit yms Anun kautta, kun ovat paljon parempia kuin nuo lähikaupasta löytyvät vitamiinit mitä oon tähän asti syöny...

Ohjeena oli harrastaa puoli tuntia matala tempoista liikuntaa aamulla. Mä vedin mun normi treenin, eli HIIT:in ja siihen päälle vatsatreeni (postauksen näistä löydät täältä!) Helposti jaksoi vielä tänään, huomenna voi olla eri juttu ku on toinen paastopäivä. Neuvottiin ottamaan iisisti, niin varmaan tänään jätän iltalenkin väliin, ei oo energiatasot kuitenkaan normaali tasolla :) Iltapalaksi nappasin vielä sallittujen listalta yhden omenan.
Vettä on menny ihan törkeesti, reippaasti yli kaks litraa ja se onkin hyvä juttu. Paleltanut on aina välillä vähän, mutta ei pahasti. Ekasta päivästä kuitenkin positiivisin fiiliksin seuraavaan. Huominen vielä, sit saa jo RUOKAA kolmantena päivänä!

Day 2

Selkeästi jo voiton puolella, kun pahimmat päivät alkaa olla takana päin. Aamu alkoi samalla kahvin kaipuulla, mutta yllätyksekseni ei ollenkaan niin pahalla. Aivan erilailla lähti aamu käyntiin kuin ekana päivänä. Aamupala (aloe vera mehu ja rasvanpolttokapseli) nassuun ja parinkymmenen minuutin lenkille ja päälle vielä 10 minuutin venyttelyt. Olo on hyvä, ei oo nälkä tai huono olo tai paikat kipeenä (oon lukenu et joillain tulee ns. kuona-aine kohtiin kehossa jomotusta tai kipua). 

Välipalaksi taas kuitujauhe veteen sekoitettuna. Kaikkein vaikeinta päivässä oli tehdä miehelle juustoista makaronilaatikkoa ja itse nauttia vain vettä :D mutta selvisin kiusauksesta! Ja ukko tykkäs makaronilaatikosta, siinä mä join mun Vanilla Shaken (taas mustikoiden kera) ja kuolasin ku toinen veteli juustoista makaronilootaa! Muuten meni päivä tosi hyvin, sen voimalla että ajattelin koko ajan että huomenna saan ruokaa, huomenna saan ruokaa.. haha :D Saunassa alko tosissaa heikottaa, mut kait se johtuu alhaisista energiatasoista ja verensokereista. Nyt viel iltapala, eli aloe vera mehu (ja taidanpa napata sen ompun taas) nassuun ja unille. Huomenna mulla on ravintoneuvoja käynti, mutta siitä sitten erikseen joku kerta!

Day 3

Vihdoin pahimmat päivät kokonaisuudessaan takanapäin! Fiilis on huikea. Neljä kertaa kävin vaa'alla aamulla että suostuin uskomaan että oli tosiaan kahdessa päivässä tippunut se 1,7kg painoa! Uskomatonta mutta totta. Suurin työ tuleekin tän C9:n jälkeen varmasti olemaan painon pitäminen samassa :) mutta noh, hoidetaan nyt ensin tämä loppuun ennen kuin mietitään tuota. 
Tänään sai tosiaan aamupalaksi ja lounaaksi juoda Vanilla Shaken ja niiden ansiosta päivä ei oo ollu mitenkään paha kestää. Aamuinen kahvinhimokin tuntuu vähenevän päivä päivältä. Tänään oli tosiaan ensimmäinen lämmin ruoka (AH IHANAA!) ja valitsin C9 ohjelman kuudesta ruoka vaihtoehdosta lohiaterian, ja voi että oli hyvää!

120g uunissa paistettua lohta
120g uunissa paistettua oliiviöljyllä siveltyä bataattia
100g pannulla oliiviöljyssä paistettuja wokvihanneksia
(530kcal).

Kuva on aika surkea ku joudun käyttämään Mikon puhelinta, kun omasta loppu akku, mutta ateria oli TODELLA hyvä, lohi on kyllä ihan parasta, pitää tehdä useammin!
Aivan, oon mä tänään jumpannutkin: tein HIIT treenin (20sek lankku 20sek lepo 30sek lankku 30sek lepo ja 40sek lankku ja 40sek lepo ja tämä toistettiin viisi kertaa) ja lisäksi vartin vatsatreenin kolmos tasolla (lisää treeneistä täällä.). Sen verran hyvä fiilis, vatsa täynnä ja energiaa löytyy että ajattelin lenkillekin vielä lähteä! Nyt ois siis ensimmäinen kolmannes C9:stä takana ja jo nyt voin suositella kaikille lämpimästi :)

Täällä ensimmäinen juttuni C9:stä, josta löytyy myös Anun yhteystiedot, jos kiinnoistuit itse kokeilemaan tehostarttia painonpudotukseen tai elämäntaparemppaan :)


Päivien 3-9 ruokailu menee siis seuraavasti:

Aamiainen: 120ml Aloe Vera Juomaa, rasvanpolttokapseli, ateriankorvike shake (protskujuoma)
Välipala: Kuitujauhe (veteen sekoitettuna)
Lounas: Ateriankorvike shake (protskujuoma), rasvanpolttokapseli
Päivällinen: 600kcal ateria
Iltapala: 2,5dl vettä

(lisäksi viimeisenä eli ysi päivänä lounaalla ateriankorvikkeen tilalle tulee 300kcal ateria)



tiistai 24. helmikuuta 2015

Uutta treeniä kehiin!

Kuten sanottua nuo aikaisemmat vatsalihas ja kyykky haasteet kestivät vain sen 30 päivää ja nyt niiden loputtua kerronkin, mitä uutta olen keksinyt niiden tilalle! Vikana päivänä edellisissä haasteissa tosiaan tehtiin seuraavat liikeet:

125 istumaan nousua
200 vatsarutistusta
65 jalkojen nostoa
120 sek. lankku
250 kyykkyä

Voin kertoa että tälläiselle (entiselle) sohvaperunalle oli rankkaa, mutta tuolla tavalla haasteen muodossa suoritettuna ei niin rankkaa tietenkään ku ihan kylmiltään lähteä rehaamaan! Näistä jo suorittamistani haasteista löydät postauksen täältä.

Mä teen näitä jumppia mun siskon kanssa, siis ei fyysisesti, mutta ajatus tasolla kyllä, ei siis asuta kovin lähekkäin, mutta kyllä, myös etätuki on hyvä motivaattori! Päädyttiin systerin kanssa kokeilemaan paljon hehkutettua HIIT treeniä, (High Intensity Interval Training). Kyseessä siis pikatreeni, jossa tehdään hyvällä sykkeellä nopea treeni. Se on todellakin nopea, tehokas etkä tarvitse mitään apuvälineitä tai kuntosaleja tämän toteuttamiseen. Oikeastaan ei taida olla kauhean hyviä tekosyitä miksi HIIT:tiä ei voisi tehdä ;) esimerkiksi tämä HIIT jota me noudatamme ei vie kuin 15min päivästä! Tähän (tietysti) puhelinsovellus, josta löytyy ohjeet treenin tekemiseen: 30 DAY OF HIIT FITNESS WORKOUT. Tässä muutamia esimerkkejä treeneistä, vaihtelua tulee päivittäin niin ei pääse kyllästymään:


HIIT Päivä 1

HIIT Päivä 6

HIIT Päivä 9

HIIT Päivä16

HIIT Päivä 23

HIIT Päivä 27

Otimme mukaan myös vatsalihastreenin HIIT:in lisäksi, ettei nyt ihan liian helpolla pääse. Ja koska on niin kiva hifistellä, löysimme kivan sovelluksen puhelimeen, jossa on kolme erilaista ja vähän eritasoista vatsalihaksiin keskittyvää treenivideota (BIKINI ABS). Nämä vatsatreenit toteutetaan myös vähän HIIT periaatteella (esim. 20 liikettä, 30sek tauko, 20 liikettä, 30sek. tauko jne) eikä tosiaan vie kuin sen vartin aikaa tämäkään. Me teemme niin, että kierrätämme vuorotellen näitä kaikkia kolmea eri videota. Lisäksi pidän joka neljännen päivän lepopäivän (molemmista treeneistä). Suosittelen kokeilemaan!


Bikini Abs




Huomenna alkaa: Get Fit, C9!

Look Better. Feel Better.


Nyt ois tarkoitus saada keho puhdistettua ja kuona-aineet liikkeelle, eli toisin sanoen vaaka näyttämään mieluisampaa lukemaa. Sain avaimet käteen paketin kuin tilauksesta, kun hyvä ystäväni ja Foreverin itsenäinen jälleenmyyjä Anu päätti ottaa minut omaan C9 testiryhmäänsä. Tästä Anun kotisivuille :)

Kuva täältä.

Change 9, eli tuttavallisemmin C9 on ensimmäinen askel Forever F.I.T. ohjelmassa, joka kokonaisuudessaan sisältää kolme vaihetta: CHANGE 9, F.I.T. 1 ja F.I.T. 2. Ohjelman ensimmäinen vaihe eli C9 jonka huomenna aloitan, on alkusysäys hoikempaan ja terveempään elämään ja suureksi hyödyksi jos suunnittelee pysyvää elämäntapa muutosta, kuten minä. C9 auttaa kehoa käynnistymään uudestaan, F1 ja F2 puolestaan auttavat ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja, niin ruuan kuin liikunnan osalta. Ei tarvitse miettiä mitä syö ja miten liikkuu kun kaikki ohjeet ja tarvikkeet tulee paketin mukana!

Jännityksellä odotan mitä tämä C9 saa minussa aikaan. Lyhykäisyydessään siis C9 on nimensä mukaan yhdeksän päivää kestävä puhdistuskuuri keholle, joista kahtena ensimmäisenä päivänä ikään kuin paastotaan ja loput päivät saakin jo sitten syödä yhden lämpimän aterian päivässä (tämäkin tosin tarkasti määritelty, että mitä saa syödä).  Kaksi ekaa päivää siis rankimmat, mutta VAIN kaksi päivää, se menee helposti! Pakko mennä! Kokonaisuutenakin VAIN yhdeksän päivää, ei sen pahempi.

CHANGE 9

Kaikki mitä mä tuun tarviimaan seuraavan yhdeksän päivän aikana on tossa paketissa mukana (ja on muuten gluteeniton):

  • Forever Ultra / ateriankorvike (protskut)
  • Forever Therm / rasvanpolttaja
  • Forever Fiber / kuitu
  • Forever Aloe Vera Gel / mehu
  • Mittanauha / täytyyhän sitä pysyä kartalla missä mennään!
  • Ohjevihkonen jossa myös päiväkirja
Tokihan sitten kolmannesta päivästä eteenpäin tulee lämmin ruoka mukaan kuvioihin, mutta niihinkin annoksiin on tarkat ohjeet mukana. Vettä pitää juoda vähintään kaksi litraa päivässä. Mitään ylimääräisiä juttuja ei saa nauttia, mulla varmasti vaikeinta tulee olemaan KAHVITTOMUUS, apua! Miten sitä herää päivään ilman aamukahvia?

Huomenna siis alkaa, en malta odottaa! Pidän koko ajalta päiväkirjaa ja teen varmaan väliaikapäivityksiä tännekin ja tietenkin sitten vikan päivän jälkeen katsotaan, mitä tapahtui kehossani yhdeksän päivän aikana. Onko muilla kokemuksia tästä tai vastaavista detox kuureista?

Tässä vielä linkit C9 päiväkirjaani:
Diary part I
Diary part II
Diary part III

Jos haluat itsekin terveempään ja hoikempaan kuntoon, ota ihmeessä yhteyttä tuotteiden jälleenmyyjään, Anuun! Laitan tähän alle Anun yhteystiedot:

Kotisivu: http://www.myaloevera.fi/anunaloeshop/fi/start/
S.posti: anu.mansaray@gmail.com 
Puh: +358 44 022 7774





perjantai 20. helmikuuta 2015

Niksipirkkoilua ;)




Ei, en ota tavaksi niksipirkkoilla mitenkään kovin usein, tää vaan oli jotenki musta niin näppärä (ja tyhmänä en ollut aiemmin tajunnut)! Bongasin siis netistä (yllättäen) kelpo vinkin näin kevättä ajatellen, kun tulee ehkä enemmän ostettua leikkokukkia kotiin (tai sitten ei). Itselle tuli kuitenkin heti käyttöä tälle.

Leikkokukathan monesti levähtävät rumasti asetettaessa maljakkoon, etenkin jos maljakko on vähän liian suuri. Tilanne on kuitenkin pelastettavissa jos kotoa löytyy teippiä!


Tässä video-ohjeet.









Tee maljakon päälle ristikko teipistä ja ei kun asettelemaan kukat yksi kerrallaan...



Lopputulos on paljon kauniimpi kuin maljakon reunoilla roikkuvat rehut, ajattelitko kokeilla?




Tuoreita hankintoja.. Turhakkeita vai välttämättömyyksiä?

Raz-Baby Keep-It-Kleen tutti


Eikö ookin ärsyttävää kun esimerkiksi pihalla ollessa tai kaupassa tms vauvalta tippuu tutti maahan ja lähellä ei ole paikkaa pestä sitä? Ei hätää, tässäpä voisi olla ratkaisu ongelmaan ;)

Kuva täältä.

Tilasin Lauran pikkuputiikista Kasperille uuden tutin, se on vähän erilainen kuin aikaisemmat tutit, siinä on älyttömän kätevä toiminto integroituna: tippuessaan se sulkeutuu koteloon! Saadessaan siis tällin, tutissa olevat suojat sulkeutuvat ja tuttiin ei pääse kaikenmaailman eläinten karvat ja muut roskat ja lika. Nukkuessahan tämä nyt ei välttämättä ole paras mahdollinen tutti, jos suoja sulkeutuu jostain syystä ja eihän niitä lapsi itse osaa avata.

Kyseessä on siis Raz-Baby Keep-It-Kleen tutti, jota saa erilaisilla eläinhahmoilla. Me hankittiin tuo kitty cat versio ja on muuten söpö ku mikä! Hintaa tutilla 6,95€. Mielestäni mainio investointi!


Raz-Baby Keep-It-Kleen Kitty Cat

  • Sulkeutuu pudotessaan
  • Pysyy aina puhtaana
  • Soveltuu 0 – 36 kk
  • Anatomisesti muotoiltu
  • Valmistettu silikonista
  • Ei sisällä BPA:ta

Baby Ba tuttipullonpidin


Toinen hankinta samaisesta nettikaupasta oli tämä hauska verkkopallo, eli tuttipullonpidike itse juomaan opettelevalle vauvalle. Meillä ei ole nokkamukit saaneet hirmuista suosiota kun Kasper tykkäisi vaan pureskella sitä nokkaa, heh. Päätinpä siis törsätä tuon 14,95€ ja kokeilla tätä hauskaa pallon muotoista tuttipullonpidikettä. Kun sitä ei enää varsinaisessa käyttötarkoituksessaan tarvitse, niin se jää leikkeihin kivaksi leluksi :)

Kuva täältä.


Mitäpä itse olette mieltä kyseisistä tuotteista, turhaa rahanhaaskausta vai välttämättömyyksiä ;) ?



perjantai 6. helmikuuta 2015

Tekemistä tiedossa!

Pikainen pakko hehkutus kun oon niin innoissani! Kävin postista hakemassa pari pakettia, sieltä tuli mulle tekemistä niille päiville kun Kasper nukkuu hyviä päikkäreitä ;)

Inspiraatiota...
Kyseessä siis pari kirjaa.

Ensimmäinen on tuo Joka tyypin kaavakirja, jossa siis muutama perus kaava, joita itse muuntelemalla saa tehtyä jos jonkinmoisia eri variaatioita perus vaatteista. Kirjassa onkin ekalla sivulla osuva teksti "Vaatteita kaavoihin kangistumatta".
Seuraavaksi hommaan Joka tyypin kaavakirja 2:n joka on tähän asti vaan ollut tosi kiven alla löytää...

Toisena ihanuutena on Virpi Mikkosen kirjoittama Kiitos hyvää. Kirjassa on ohjeita herkkujen tekoon ilman sokeria ja gluteenia. Kuola alkoi valua kun selasin läpi, ei ehkä ollut se kaikkein fiksuin ostos tähän väliin kun ois pudotettavissa näitä kiloja tässä... heh.



Rakas Dara <3



On myös laitettava tänään näppäämäni ihana kuva mun koira vanhuksesta, Darasta. Se pakenee sängylle ryömivää uhkaa, eli Kasperia :)
Raukalla ei oikein ole muuta piilopaikkaa mihin Kasper ei pääse.. VIELÄ!






Ja sit vielä tää yks kuva iltalenkiltä, kun oli toi kuu tosi makeen näköisenä tänään, sumuverhon takana...




Testissä Ikean leipäainesseos!

Brödmix Flerkorn


Viime kerralla ikeasta tarttui mukaan tuollainen moniviljaleipäainesseos (sopivan pituinen sana)! Tänään sitten testasin, ja hyvää tuli! Ideana siis vain lisätä vesi, kaikki muut ainekset on valmiina tässä tölkissä. Eli 600ml vettä sekaan tölkkiin ja 45 sekuntia ravistaa ja ei kun vuokaan ja uuniin! No okei piti sen antaa olla vuuassa ennen uunia 45min..

Helppoa, halpaa ja hyvää. Näitä löytyi lisäksi ainakin vastaava suklaamuffini seos.

Tämä siis poiketen normaalista tottumuksista sisältää gluteenia.

Brödmix Flerkorn

1. Lisää vesi. 
2. Sulje ja ravista 45sek.
3. Voitele vuoka ja kaada vuokaan.
4. Anna tekeytyä 45min.
5. Paista 200 asteisessa uunissa 60min.


Odotellessa tätä uunista syötiinkin sitten kaikkea muuta sillä aikaa. Yritys kova siihen että tosiaan se suurin osa lautasesta täyttyy kasviksilla ja salaatilla. Mikko ei kyllä varmaan ihan pompi onnesta :D 
Kyllä mä yleensä teen sille lisäks esim perunoita ja kastikkeen, mut tänään mentiin näillä: lohipyöryköitä, kasviksia, pinaattisalaattia ja porkkanaraastetta :)





Nam nam..

Makoisaa viikonloppua kaikille!

torstai 5. helmikuuta 2015

Vauvamasun muistelua

Sain viimein tehtyä jonkinlaisen suht järkevän oloisen setin näistä raskausmaha kuvista. Ei ole mikään ihan täydellinen kun oon iha väärinpäin välissä, eikä oo joka viikolta kuvaa jne mut ajatus on tärkein :) On jo kyllä vähän ikävä tota vauvamasuakin <3 

Eka kuva viikolta 11+1 Viimeinen kuva ennen synnärille lähtöä viikoin 40+4.

Rv 11-18
Rv 19-22
Rv 23-27
Rv 29-34
Rv 36-40

Pitääpä tilata nää nyt ihan tonne Kasperin vauvakirjaankin muistoksi!



Home is where the heart is

Tähän väliin vähän kuva painoitteisempi postaus meidän kodista ja sisustuksesta. Kuten arvata saattaa niin nättiä sisustusta on vähän hankala pitää yllä tällä hetkellä kun pikku herra temmeltää menemään ja tahtoo ottaa kaikki tavarat joita äiti ei ihan heti haluais antaa :) Muutenkin meidän koti on aina "kesken", aina on joku kohta jota pitää viilata ja muuttaa ja työstää... Mutta pidemmittä puheitta, muutama kuva (joka nurkkaa ei tullut kuvattua):

Kasperin huone.

Makkari illalla.

"Ruokailutila"




Makkari päivällä :)

Telkkarista tottakai lastenohjelmia ;)

Eteistä..

Lisää eteistä

Ja vielä vähän eteistä :D

Olkkari

Keittiö

Vähän hämärä tää vuodenaika niin ei ehkä parhaita kuvia, mut täytyypi ottaa keväämmällä uusiks jos sais vähä paremman valon auringosta!
Me lähetään nyt SAUNAAN pitkästä aikaa :) vihdoin uskalsin ottaa saunavuoron kun Kasper on vähän isompi.. Meillä siis niin surkee kämppä tällä erää, et omaa saunaa meil ei oo :( plääh. Ehkä seuraavas kodissa sit ois :P


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Juoksuvermeet


Pieni katsaus lenkkeily varusteisiin. Mulla oli käytössä ennen ihanat Niken Pegasukset, mutta tajusinkin sitten että ei noi neutraalit kengät oo mulle mitkään parhaat ja nyt muutama viikko sitten hankin pronaatiotuetut New Balancet. Alkuun teki oikein kipeetä mennä niillä, mut ajan myötä loppui kipu. Alkoi kenkä vaan vissiin laittamaan jalkaa oikeaan asentoon. Niissä on tosi hyvä vaimennus ja pehmeä askeltaa. Toisena vaihtoehtona mulla oli Asics:n Gel Kayanot, mutta jotenkin nämä New Balancet oli paremmat mun jalkaan. NB:t löytyi hyvästä tarjouksesta xxl:stä.

Nike Air Pegasus +30 Shield. Kuva täältä.

New Balance W1260PB4.
Sitten piti kenkien väriin sopiva takkikin löytää ja satuin sellaisen bongaamaan Facebookin eräältä kirppikseltä (niitä tulee selattua IHAN liikaa, lompakosta aina huomaa). Takki on SOC:n, eli Stadiumista.. Ei ehkä paras mahdollinen, mutta ajaa asiansa. Testattu on, pitää tuulen ja veden ulkopuolella ja ennen kaikkea on kevyt! Ja normaalihinnan (39€) sijasta maksoin vain 15€ posteineen, ja oli laput vielä kiinni, eli täysin uusi takki.

Housuina mulla toimii alesta löydetyt Asics:n tuulenpitävät juoksuhousut. Vähän on viileät pakkasilla, mutta nollakeleillä jo riittää mainiosti. Yllä olevassa lenkkarikuvassa juurikin jalassa kevyttoppikset trikoiden sijaan, koska oli enemmän pakkasta. Näille Asics:n housuille taisi jäädä hintaa n.30€ alennuksen jälkeen ja normaalihinta oli muistaakseni 69€.

Parasta näissä juoksuvaatteissa on keveys ja ihonmyötäisyys. Kaikkein kivoin kävellä ja hölkätä, mitä kevyempi vaatetus. Kesäkeleille täytyykin sitten hommata toisenlaiset, kevyemmät housut ainakin! Huuto.netistä oon ostanu pari pitkähihaista teknistä juoksupaitaa ja toisen juoksutakin, mutta ne ei oo vielä perille asti ehtinyt, mutta odottelen innolla. Sieltä tekee kyllä hyviä löytöjä useesti, aina ei tarvi kaiken olla ihan uutta ja pakasta repästyä :)

Ai niin ja tuon ekassa kuvassa näkyvän pannan oon ite surauttanu ompelukoneella, simppeli ja nopea tehdä. Joutuu ehkä hakee vielä jonkun trikoon muihin kamoihin sopivassa värissä ;) tuo tähtikangas oli ylijäämää pojalle tekemästäni piposta ja peitosta. Ensi kerralla kun ompelen pipoja tai pantoja niin täytyykin tehdä postaus siitä :)

Äly(ttömiä)puhelin sovelluksia!

Elikäs niinku kaikki varmasti tietää Play kauppa on pullollaan mitä ihmeellisempiä sovelluksia liikunnan ja painonhallinnan tukemiseksi. Ajattelinkin tähän laittaa muutaman mitä itse käytän. Oon huomannu et jos niitä vaan jaksaa käyttää aktiivisesti niin ne koukuttaa kyllä. Etenkin kun osan niistä saa synkattua yhteen tuon Jawbone rannekkeeni kanssa.

Ensinnäkin tuo 30 day ab challenge sovellus (näitä löytyy kaiken maailman haasteisiin omansa) on kätevä siitä että pysyy mukana, missä päivässä on menossa ja tottakai sovelluksesta näkee liikkeiden määrän ja sieltä löytyy myös video-ohjeet liikkeiden oikein tekemiseen. Kyseessä siis tämä vatsahaaste (samassa myös tuo kyykkyhaaste jota teen):


Näissä molemmissa ainakin joka kolmas päivä on lepopäivä ja tosiaan liikkeiden määrä lisääntyy päivä päivältä, kannattaa kokeilla!


Play kaupan haasteet löydät täältä!

Sitten tuo lenkkeily puoli, johon olen täysin koukussa! Oon aikaisemmin käyttäny oikeastaan Endomondoa mutta nyt kokeilen myös tuota RunKeeper:iä joka on yhteensopiva tuon Jawbonen kanssa. Runkeeper kertoo (ainakin jos on napit korvissa ja Spotify päällä niinku mulla;) lenkin aikana viiden minuutin välein kuluneen ajan, kuljetun matkan ja nopeuden. Lisäksi se piirtää reitin karttaan mitä olet kulkenut. Siihen voi asetella myös tavoitteitaan jos tykkää. Miinus puolena oon huomannu sen, että vähä toimii hitaasti ainakin mun puhelimessa.. Endomondo ilmeisesti vähän kevyempi apsi koska toimii nopeammin ja tekee käytännössä samat asiat (pois lukien väliaikatiedot lenkin aikana). Täytyy tässä testailla kumpi nyt tulee jäämään käyttöön vai kokeilenko vielä jotakin muuta!

RunKeeper

Endomondo

Sitten kaloreiden ja juomisen seurannasta. Käytän itse veden juomisen seurantaan Water Your Body apsia, johon siis merkitään päivän aikana juodut vedet ja muutkin juomat jos haluaa. Alussa siis asetetaan omat mitat sinne ja apsi ehdottaa sen perusteella paljonko vettä tulisi päivän aikana juoda. Lisäksi se muistuttaa tunnin välein juomaan vettä. Illalla voi sitten katsoa tuliko juotua tarpeeksi ja ottaa vaikka tavoitetta kiinni viimeistään silloin! Tämän käyttö on nyt jäänyt vähemmälle, sillä huomasin sitä käyttämällä että juon onneksi ihan tarpeeksi. Suositushan on 1,5-3litraa päivässä, mun tiedoilla määrä on n.2,3litraa. Tämä on hyvä ihan jokaiselle, mutta etenkin jos tavoitteena on pudottaa painoa.

Water Your Body

Kaloreiden seuranta on vähän sitten jo työläämpää, se onnistuu mulla tossa Jawbone rannekkeessa suoraan, tai sitten tässä My Fitness Pal sovelluksessa, johon kirjaamalla syömiset päivittyy myös tuohon Jawbonen sovellukseen. Jos haluaa pitää tarkkaa kirjaa, niin ruuat tulee punnita ja eritellä tarkkaan, joten siksi vähän työlästä. Otin tämän nyt kokeiluun, sillä mulla suurin ongelma tuntus olevan se, etten syö tarpeeksi, plus että syön aamupalan aina aivan liian myöhään jne. Tää sovellus laskee sulle kalorit mitä saat päivän aikana syödä ja näyttää koko ajan paljonko ois kaloreita viel jäljellä. Tähän samaten voi siis asettaa tavoitepainon jonka perusteella kalorimäärä on laskettu, eli syöt aina vähemmän kuin kulutat. Ruokia kirjatessa sovellus myös kertoo jos kirjaamasi ruoka vaikka sisältää paljon C-vitamiinia tai muuta vastaavaa. Kun oon yhdistäny tän sovelluksen mun rannekkeen sovelluksen kanssa niin se osaa myös laskea sitä kautta poltettujen kaloreiden määrän, eli treeni päivinä sitten kaloreita on enemmän syötävänä :) päivän päätteeksi sitten sovellus kertoo miten meni, jäikö kalorit alle vai yli ja saitko tarpeeksi proteiinia.

My Fitness Pal

Kuten sanottua näitä sovelluksia on pilvin pimein ja suosion kasvaessa valinnan vaikeuskin kasvaa koska näitä tulee koko ajan lisää. Ei kannata ottaa liian montaa apsia käyttöön samaan aikaan, eihän kukaan halua (EIKÄ EHDI) näppäillä puhelinta jatkuvasti. Muutamista kuitenkin koen itselleni olevan apua ja antavat mukavasti motivaatiota ja on kiva seurata omaa edistymistä kun nämä toimii samalla vähän kuin treeni- ja ruokapäiväkirjana! Ei muuta kuin löytämään itselle sopivia apureita!