torstai 5. maaliskuuta 2015

C9 diary part III

Day 7

Hyvillä fiiliksin mennyt tämäkin päivä. Oon huomannut positiivisia muutoksia itsessäni (muitakin kuin että paino pudonnut yms), esimerkiksi sen että nykyään mulla on aamuisin nälkä! Mun suurin ongelma on aina ollut se etten syö aamupalaa... enkä lounasta enkä välttämättä yhtään mitään ennen iltaa, jolloin teen ruuan Mikolle ja syödään yhdessä. Mutta tosiaan tää C9 on saanut mulle jonkinlaisen rytmin aikaan, sillä mulla tulee aamuisin nälkä ja samoin päivällä eli tuskin tuottaa ongelmia jatkaa aamupalan syömistä, vaikka se tähän asti onkin ollut nestettä mitä on nautittu C9:n aikana. Toinen juttu, oon alkanu menee aikasemmin nukkumaan, en halua valvoa myöhään koska sit tulee taas nälkä :D ja tämän myötä myös herään aikaisemmin. Toki mulla on tuo nahkavekkari joka pitää huolen et ei ihan mihin asti tahansa tuu aamusin nukuttua, mut monesti herään nykyään ennen Kasperia. Eli pelkkiä hyviä muutoksia! 

Aamu alkoi perinteisissä merkeissä aamupalaa nauttien jonka jälkeen tein päivän HIIT treenin, eli neljää erilaista "lankkuliikettä" muutama kierros sekä lisäksi vatsatreeni.
Päivälliseksi valmistin kalkkunaa ja paistettuja perunoita ja taas oli kyllä tosi hyvää! Jälkkäriksi kuulunut päärynä olisi kuulunut ryöpätä(?), mutta koska en osaa/en ole ennen tehnyt, jätin sen vaiheen väliin ja röyhkeästi söin ihan sellaisenaan ja vitsi kyllä toimi tuo kaneli siinä kaverina hyvin! Tuo pinaattihässäkkä pitää kyllä muistaa jatkossakin, oli maukasta! Sopis varmaan pienemmäksi silputtuna esim lihapullataikinan joukkoon :P


140g kalkkunaa
200g paistettuja perunoita
1dl paistettua babypinaattia (mausteeksi puristettua valkosipulia)

Jälkiruoka (ei tullut kuvattua): 80g kuorittua päärynää maustettuna
vaniljajauheella ja kanelilla
(580kcal)


Illalla vedettiin Daran kanssa vielä pikainen reilu parin kilsan lenkki ja sallitujen listalta nappasin iltapalaksi vielä vihreitä ja tummia viinirypäleitä noin parin desin verran.
Kaksi päivää siis enää jäljellä! En meinaa uskoa että olen tosiaan ollut jo VIIKON ilman kahvia! En olisi ikinä uskonut pystyväni, mutta loppupeleissä enää ei ole edes tehnyt mieli vaikka tänäänkin keitin isälle kahvit kun kävi tässä mun luona kylässä :) täytyy olla ylpeä itestään, jo toki myös senkin vuoksi että oon pilkulleen noudattanut tätä C9 ohjeistusta eikä kertaakaan lipsunut, ei ole ollut edes lähellä! Huippua!

Day 8

Tänään sanoin Anulle, että ihan kuin ei edes olisi mitään "kuuria" päällä kun nää päivät vaan soljuu niin kivasti ohi. Fiilis on hyvä ja jaksaminen ihan normaalia ellei jopa normaalia parempi! Huominen vielä sit se ois niinku taputeltu. 
Aamun treeniin kuului tietenkin HIIT (vuorossa oli haarahypyt) sekä vatsatreeni. Lisäksi tänään on tullut hyötyliikuntaa reippaasti kun käytiin Hakaniemen Leikkiluolassa ja sen jälkeen kaupassa kärrytellen.
Illan ateriaan valitsin jälleen lohen, on niin hitsin hyvää et voisin melkee joka päivä syödä :D


120g lohta
120g bataattia
100g wok-vihanneksia
(530kcal)


Ruuanlaitossa oon käyttäny joko luomu kylpäpuristettua oliiviöljyä tai kookosöljyä ja uunissa on valmistunu tää kala-ateria bataatteineen, muuten on tullut turvauduttua kylläkin paistinpannuun. Hyviä reseptejä jää ainakin muistoksi tästä C9:stä ja toivottavasti pienempi vaaka lukema :) mutta se nähdään huomenna kun on vika punnitus+mittaus. 


Day 9

Se ois sitten viimeinen päivä käsillä ja kyllä täytyy sanoa että aika meni aivan hujauksessa! Ekojen päivien yli kun pääsi niin on mennyt yllättävän helpolla. Itse olen tyytyväinen tuloksiin ja punnitsen vielä huomennakin kun tämä viimeinen päivä on ohi. Tämän aamun mittailuissa kuitenkin paljastui, että painoa lähti yhteensä 2,7kg (sama lukema kuin 6 päivänä), vyötätöltä katosi hurjat 4cm ja joka paikasta (käsivarsi, reisi, sääri, lantio, rinta) hävisi yhteensä hurjat 8,5cm! Ja tämä on vielä alakanttiin, sillä tollona luin ekan päivän mittauksessa mittanauhaa väärästä kohtaa ja todellisuudessa on siis ollut isommat luvut lähtöpäivänä. Anyway, olen ehdottoman tyytyväinen tuloksiin :) peilikuva on huomattavasti miellyttävämpi kuin 9 päivää sitten, tässä vähän kuvamateriaaliakin (sori!) joissa luonnollinen vatsa, ei jännitetty:


Ainakin jenkkakahvat on pienentyny :)


Pömpötys vähentynyt (sori toinen kuva vähän pimeämpi).


Tänään ei sitten saanutkaan aamuista Vanilla Shakea vaan pelkän Aloe Vera mehun ja rasvanpolttokapselin. Vedin myös HIIT treenin jossa oli tänään vuorossa lankutusta oikein olan takaa ja samaan syssyyn vielä vatsatreeni tottakai. Välipalaksi totuttuun tapaan kuitujauhe. 
Muista päivistä poiketen tänään syödään lounaallakin 300kcal ateria (+ rasvanpolttokapseli), ei ateriankorvike shakea. Ja illalla vielä 600kcal päivällinen. Lounaan kohdalla ei sanottu ohjevihkosessa mitään muuta kuin kalorimäärä, joten päättelin että sen voi itse sitten valita :D mä tein tällästä (koska kaapeista ei muutakaan löytynyt):



Lounas:
50g gluteiinitonta mysliä
150g sokeroimatonta vadelmakeittoa
50g pakastevadelmia
1 kiiwi
(295kcal)

Päivällinen:
140g broilerin filettä

170g täysjyväriisiä
4,5dl kurkkua, tomaattia ja paprikaa
20 mantelia
muutama lehti punaista salanova ja romaine salaattia
(524kcal)


Kokemuksena täytyy sanoa että tää C9 oli kyllä LOISTAVA! Opin syömään säännöllisemmin ja nyt jopa enemmän vielä kiinnostaa mitä sinne vatsaansa änkee. Koko tämän yhdeksän päivän aikana on ollut hyvä olo, ei ollenkaan normaalista poikkeava (lukuun ottamatta kahta ekaa tiukkaa päivää), oon nukkunu hyvin ja jaksanu treenata ja touhuta kotona ja olla liikenteessä. Ei voi muuta kuin suositella ihan kaikille joita vähänkään kiinnostaa. Tuotteet saa tosiaan mun ystävältä Anulta, yhteystiedot löydät ekan C9 postauksen lopusta, eli täältä! Ei muuta kuin eteenpäin, sano mummo lumessa!



Päivien 3-9 ruokailu meni siis seuraavasti:

Aamiainen: 120ml Aloe Vera Juomaa, rasvanpolttokapseli, ateriankorvike shake (protskujuoma)
Välipala: Kuitujauhe (veteen sekoitettuna)
Lounas: Ateriankorvike shake (protskujuoma), rasvanpolttokapseli
Päivällinen: 600kcal ateria
Iltapala: 2,5dl vettä

(lisäksi viimeisenä eli ysi päivänä lounaalla ateriankorvikkeen tilalle tulee 300kcal ateria ja aamupalalta jää pois tuo ateriankorvike shake)


Tässä vielä linkit aikaisempiin C9 päiväkirjoihin:

Huomenna alkaa: Get Fit C9!

C9 diary part I

C9 diary part II





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Rakennuspalikoita terveempään elämään!

Nyt on tullut laihdutettua ainakin kukkaroa ihan huolella viime päivinä kun oon haalinut kasaan kaikkea mitä ravintoneuvojani minulle "määräsi" ja vähän extraa (tapani mukaan). Odotan innolla perjantaita kun pääsen aloittamaan kaikkien näiden käytön! Meillä on tossa ihan vieressä tuo XXL-liike ja siellä on aika hyvä valikoima näitä Puhdistamo:n ja Cocovi:n tuotteita ja vielä vähän edullisempia kuin monessa muussa paikassa. Tänään mukaan tarttui spirulina-jauhe, jota pitää sujauttaa aamupala smoothieen ja lisäksi raaka-suklaan valmistusta varten kaakaovoi ja kaakaojauhe.


Puhdistamo

Spirulina on levä, jota on ollut maapallolla pidempään kuin mitään muuta elämää, se on hyvin ravintorikas ja tätä jauhetta käyttämällä saa aimo annoksen mm. rautaa, magnesiumia, kaliumia, seleeniä, K-vitamiinia, B1+B2+B6-vitamiineja ja beetakaroteenia. Sadassa grammassa on proteiinia 67g, hiilareita 16g ja rasvaa 5g. Ravintoaineiden määrä muihin lähteisiin verrattuna on ihan mieletön! Lisätietoja mm. täältä.

Raakasuklaan valmistamisesta ajattelin tehdä ihan oman postauksensa, joten ei näistä kaakaovoista ja jauheesta sen enempää tähän :) saas nähdä miten käy tuon valmistuksen kanssa, kun en oo muutenkaan mikään kokki kolmonen (enkä edes nelonen!)...





Lisäksi olen hankkinut valmiiksi seuraavia tuotteita:

  • Biolatte Boulardii (auttaa maitohappobakteereja imeytymään)
  • Biolatte Original (maitohappobakteeri)
  • Lepicol (luomu psyllium, eli kuitulisä joka tasapainottaa ja suojaa vatsaa)
  • Cocovi SuperMix (puuron, rahkan, smoothien yms joukkoon)
  • Puhdistamo Marjasmoothie
  • Digest Gold (ruuansulatusentsyymi)

Näistä muutamaa enemmän avatakseni on pakko mainita tuo Cocovi:n SuperMix. Se on todella monikäyttöinen, sitä voi sujauttaa melkein mihin vain aina jugurtista ja mehukeitosta puuroon ja smoothieihin. Mikä parasta, se ei sisällä mitään ylimääräistä, ei sokeria / laktoosia / gluteenia / lisäaineita. Vain ja ainoastaan ravinnerikkaita ainesosia: kuorittu hampunsiemen, chian siemen, banaanijauhe, mehiläisen siitepöly, mustikkajauhe, tyrnijauhe, marja-aroniajauhe, acai-jauhe, goji-jauhe sekä raakakaakaojauhe. Näistä mustikka, tyrni sekä marja-aronia ovat kotimaisia. 
Sadassa grammassa on 22,3g protskua, 21,6g ravintokuitua, 31,4g rasvaa ja 17,7g hiilareita. Lisätietoja täältä.

Toinen on tuo Puhdistamon marjasmoothie. Se siis varmasti menee vaikka sellaisenaan veteen sekoitettuna, mutta parhaiten toimii blenderiin banaanin ja tuoreiden tai pakastemarjojen kanssa heitettynä ja siihen nesteeksi kookos-, riisi-, tai kauramaito (toki vesikin käy). 
Seitsemän marjan combo koostuu goji-marjasta, intian karviaisesta, marja-aroniasta, karpalosta, puolukasta, mustikasta sekä tyrnimarjasta (näistä siis viisi on kotimaisia). Tätäkään ei ole makeutettua ja tästä saa reilusti proteiinia ja antioksidantteja. Paketista riittää 15 ateriaan. Tähän smoothie perheeseen kuuluu myös viher-, ja suklaasmoothie (seuraavalle kauppalistalle;).
Sadassa grammassa on 10,9g proteiinia, 61,3g hiilihydraatteja ja 21g rasvaa. Lisätietoja täältä.

Siinä ois nyt mun rakennuspalikoita vatsan ja suoliston korjausprosessiin ja terveellisempään elämään! Mulla on työnsarkaa opetella näitä käyttämään ja nauttimaan iltaruuan lisäksi vähintään se aamupala ja lounaskin, mutta näillä mä uskon onnistuvani. 
Nyt kun on kroppa putsattu Foreverin C9:llä, tästä on hyvä jatkaa!


maanantai 2. maaliskuuta 2015

C9 diary part II


Day 4

Aamulla tuli nukuttua vähän pidempään kuin muina aamuina, en siis herännyt nälkään tmv. Aloitin aamun Vanilla Shakella (+1dl mustikoita), Aloe Vera juomalla, rasvanpoltto kapselilla ja HIIT treenillä. Treenissä tänään vuorossa high knees, jumping jack, squat, plank leg raise, mountain climber, plank jack, leg raise sekä push-up, kutakin minuutti kerrallaan ja minuutin tauko välissä (en viitsinyt alkaa suomentamaan noita liikkeiden nimiä, ois kuitenkin menny amatööriltä metsään). Lisäksi vielä vatsatreeni tasolla 1. Näihin yhteensä menee vain vähän reilu puoli tuntia ja kuka tahansa voi alkaa näitä tekemään, ovat suht helposta päästä kuitenkin. (Täällä lisää näistä mun treeneistä.)


HIIT

Päivä sujui ihan hyvin lukuunottamatta kun käytiin Itiksessä ja käveltiin kaikkien ihanalta tuoksuvien ravintoloiden ohi... Ahh sitä tuskaa. Normaalisti oltaisiin näin viikonloppuna käyty syömässä jossakin tai haettu noutoruokaa, mutta tänään kiltisti vatsa kurnien tulin kotiin ja vedin lounaaksi Vanilla Shaken ja rasvanpolttokapselin. Illalla päädyin tekemään täysjyväriisi ja broileri annoksen, tein myös huomiselle niin on sitten valmiina. Päivinä 3-9 saa siis syödä max 600kcal aterian (ohjevihossa kuusi erilaista reseptiä).


140g broilerin filettä
170g täysjyväriisiä
4,5dl kurkkua, tomaattia ja paprikaa
20 mantelia
muutama lehti punaista salanova ja romaine salaattia
(524kcal)


Annos oli kyllä niin iso että sen syömiseen meni varmaan puoli tuntia enkä uskonut selviäväni siitä, mutta kyllä se sitten upposi kuitenkin. Eipä tässä muita ruokia pääse syömäänkään kuin yhden ainokaisen päivässä.
Illalla oli otettava vielä itseään niskasta kiinni ja telkkarin eteen lyhistymisen sijaan valitsin lenkkipolun. Reilun 4km tuli reippailtua ja Dara (mun koira) oli kyllä taas sellaista raahattavaa mallia viimeiset kolme kilsaa :D on sen niin vanha ja raihnainen. Minä kuitenkin vaikka olen myös vanha ja raihnainen odotan innolla huomista päivää kun C9:n puoliväli taittuu :) JEE! Nyt vielä iltapalaksi kiiwi ja sit unille et jaksaa taas huomen (ehkä;).


Iltalenkillä, kodikas Itä-Helsinki ;)

Day 5

Puoliväli saavutettu ja ylitetty tänään, enää neljä päivää siis jäljellä. mutta hyvin fiiliksin eteenpäin. Aamun treeni koostui jälleen HIIT:stä (russian twistejä ja istumaannousuja) sekä vatsatreenistä. Kiusauksia oli tänäänkin kun siskon luona kyläillessä tämä päätti paistaa mehevän näköisiä vuokaleipiä siihen naamani eteen ja lisäksi keitteli kaikille jatkuvasti kahvia :D mutta selvittiin näistäkin mieliteoista, ihmettelenkin vähän että mistä kummasta - minä vanha herkkuihin sortuja - olen saanut tälläisen määrän itsekuria? En tiedä, mutta jostain sitä nyt vaan on ekaa kertaa elämässä näin hyvin löytynyt ja olo on sellainen että pystyn mihin vain!
Huomenna välipunnituksen ja mittailujen paikka, saas nähdä onko tässä kolmessa päivässä vaa'an lukema kenties pienentynyt vaiko ei. Olo ainakin päivällisen jälkeen niin täysi ettei kovin kevyeltä tunnu juuri nyt :D söin siis samaa kuin eilen, eli oli aika savotta tyhjentää lautanen.

Day 6

Tänään menty siis kaksi kolmasosaa C9:stä. Eilisillan epäilyksistä huolimatta vaaka ilahdutti aamulla näyttämällä kilon vähemmän kuin kolmos päivänä. Eli kokonaisuudessaan -2.7kg lähtenyt ja peilikuvakin alkaa pikku hiljaa muistuttamaan sitä vanhaa minua :)
Tänään mulla on perinteisesti (joka neljäs päivä) lepopäivä treeneistä, joten aamutreeniä en tehnyt, mutta päivän aikana muuten tuli käveltyä neuvolalle ja kauppaan jne rattaiden kanssa, joten uskoisin että ajaa asiansa.
Ruuaksi tein kanaa ja kvinoaa itsetehdyssä marinara kastikkeessa, myös miehelle kelpasi, tosin hänelle keitin ihan spaghettia kvinoan sijasta. Ohjeen mukaan olisi pitänyt syödä vielä herkkusieniä, mutta koska ne saa minut lähinnä oksentamaan sain Anulta luvan korvata herkkusienet jollakin muulla ja päädyin parsakaaliin ja paprikaan, nams!


170g kvinoaa
1,5dl itsetehtyä marinara kastiketta
120g broileria
4,5dl tomaattia, kurkkua, paprikaa ja romaine salaattia
1dl parsakaalia
(562kcal)

Oli ihan mielettömän hyvää tuo marinara kastike ja kvinoa oli kiva uusi tuttavuus minulle, vihdoin sain siis avattua jo aikaisemmin ostamani paketin :D Tässä vielä marinara kastikkeen ohje (1 annos):

Miksaa: ½ tomaatti, 2-3 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja (kuivattuja), ½ punainen paprika, ½ valkosipulinkynsi, hieman punaista chiliä. Lisää sen jälkeen 1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä, ½ tl kuivattua oreganoa, ½ tl tuoretta basilikaa, ¼ dl raastettua parmesaania. (Ohje täältä!)

Itse tein huomattavasti isomman satsin (9 tomaatista, ja toki muita aineksia suhteessa myös enemmän...), koska piti tosiaan miehelle riittää ja vähän ylikin. Lisäksi silppusin hieman ruohosipulia joukkoon (ainoa tuoreyrtti mitä kaapista sattui löytymään). Ai niin ja paprikakin sattui olemaan keltainen :D Anyway, tämä kastike tulee kyllä jäämään meillä käyttöön ehdottomasti, oli niin herkullista ja varmuudella terveellistä sekä helppo tehdä kun heitin kaikki ainekset vaan blenderissä sekaisin.

Ja sitten takaisin asiaan, eli C9! Puolen tunnin liikunta jäi vähän vajaaksi tänään kun kävin vain reilun 2km lenkin illalla ja päivän kävelyitä kauppaan ei voi laskea samaan syssyyn, mutta on se tyhjää parempi. Enää ois jäljellä kolme päivää, eli ei juuri mitään! Katsotaan mitä vikoina päivinä tapahtuu ja onko lähtenyt tätäkin enemmän vaa'an lukemasta torstaina, silloin siis vika päivä ja vika punnitus + mittaus!

Täältä löydät aikaisemmat postaukset aiheesta C9:

Huomenna alkaa: Get Fit C9!

C9 Diary Part I


Päivien 3-9 ruokailu menee siis seuraavasti:

Aamiainen: 120ml Aloe Vera Juomaa, rasvanpolttokapseli, ateriankorvike shake (protskujuoma)
Välipala: Kuitujauhe (veteen sekoitettuna)
Lounas: Ateriankorvike shake (protskujuoma), rasvanpolttokapseli
Päivällinen: 600kcal ateria
Iltapala: 2,5dl vettä

(lisäksi viimeisenä eli ysi päivänä lounaalla ateriankorvikkeen tilalle tulee 300kcal ateria)